Pahinta mitä sanojen kanssa voi tehdä”, kirjoitti George Orwell viime vuosisadan puolivälissä, ”on antautua niille”. Identiteetillä on taipumus tarkoittaa liian paljon (kun se ymmärretään vahvassa mielessä), liian vähän (kun se ymmärretään heikossa mielessä) tai ei mitään (pelkkää moniselitteisyyttään). (Brubaker 2013, 55.)

Kuka minä oikeastaan olen? Tämä on jokaisen ihmisen elämää koskettava kysymys joka meidän on kohdattava ennemmin tai myöhemmin elämässämme. Identiteetti on jatkuvasti muutoksessa oleva, ikään kuin elävä,
perustavanlaatuinen
 ominaisuus. Suurin osa meistä käsittelee identiteettiään massiivisimmin juuri nuorena, kasvavana ihmisenä aikuisuuden kynnyksellä. Kuka määrittelee sen ihmisen joka minusta on kasvamassa? Olenko se tietoisesti minä itse? Vai peilaanko omia ajatuksiani muiden kautta: ilmiöistä, ihmisistä, mediasta ja ihanteista?

Kaupungistuminen (
yhteiskunnallinen ilmiö, jossa kaupungeissa asuvan väestön osuus kokonaisväestöstä kasvaa) on aiheuttanut suuria muutoksia yhteiskunnan sosiaalisessa rakenteessa ja siten myös aiheuttaa huomattavaa muutosta identiteetin rakentumisvaiheessa ja sen rakentumiseen liittyvissä mekanismeissa. Kasvavassa ja valtavassa sosiaalisessa verkostossa nuoren ihmisen voi olla vaikeata osata erotella niitä lähteitä jotka vaikuttavat identiteetin syntyyn joko suorasti tai epäsuorasti. Samaa koskee myös meitä aikuisia. Kuten aiemmin todettiin identiteetin olevan liukuva ja muuttuva käsite joka kertoo elämän mittaisesta prosessista.

Blogissa käsitellään tulevissa artikkeleissa identiteetin syntyä ja nyky-yhteiskunnan normeja sekä ihanteita mm.
visuaalista maailmaa ja esteettisiä käsityksiä, kuten muotia ja esineitä sekä kulutuskulttuuria suhteessa ympäröivään maailmaan alkaen yksilön identiteetin rakentumisesta sekä yhteisöjen ja yhteiskunnan vuorovaikutusmekanismeista ajoittain globaalissakin näkökulmassa.

Haasteena on k
ulutusyhteiskunnan kasvava kierre ja kohtuullistajan henkilökohtaisen identiteetin rakentumisen haasteet sen jäsenenä. 'Kohtuullistaja' nimitystä käytän tulevissa artikkeleissani henkilöstä joka tavalla tai toisella pyrkii yksinkertaistamaan tarpeitaan vastaamaan realistista todellisuutta ja omaa identiteettiä, välttämään järjetöntä kulutukseen liittyvää massahysteriaa ja mediamyrskyä henkilöä joka pyrkii kuluttamaan vain tarpeellisen ja olemaan oma itsensä. 


"The great problems of life— sexuality, of course, among others— are always related to the primordial images of the collective unconscious. These images are really balancing or compensating factors which correspond with the problems life presents in actuality. This is not to be marveled at, since these images are deposits representing the accumulated experience of thousands of years of struggle for adaptation and existence."
— Carl Gustav Jung Psychological Types, 1923


carl-jung-motivational-quotes.jpg